6/27/2014

merimaisemaa ja smoothieita

Nämä kuvat ovat juhannukselta. Ajeltiin Reposaareen istuskelemaan kallioilla auringonpaisteessa ja tunnustelemaan suolaista meri-ilmaa. Pääsinpä vihdoin testaamaan uutta yo-lahjaksi saamaani objektiivia ensimmäistä kertaa. Testissä on ollut viimeaikoina myös aamupala smoothiet, alla olevissa kuvissa lienee parhaimmat makuelämykset.
Ainesosina yllä: kaksi banaania, neljä taatelia, mustikoita, pala inkivääriä ja mantelimaitoa. Ainesosina alla: pinaattia kourallinen, 200g mustikoita, alpro soyan kookosriisimaitoa ja neljä taatelia. En ole koskaan ennen tykännyt banaaneista mutta nyt smoothieiden ja banaanijäätelön ansiosta olen vihdoin alkanut pitämään kyseisestä mömmöstä! Ensi kerralla kun muistan vielä poistaa taateleista siemenet niin blenderikin pitää hiukan terveellisempää ääntä.

6/19/2014

minivaellus


Sunnuntaina päätettiin yhtäkkiä lähteä Joutsijärven retkeilyreitille testaamaan rinkkoja jo hurjaa vauhtia lähestyvää interreiliä ajatellen. Kahdessa päivässä tuli käveltyä se kolmekymmentä kilometriä. Maisemat oli kauniita ja ihmisten aiheuttama melu oli kaukana poissa. Koko reissusta jäi rakkoja jalkoihin ja voittajafiilis. Ihan mahtavaa! Miksen tee tätä useammin? 
 Nyt juon vähän kitkerän makuista smoothieta (johtunee appelsiinin kuorista) ja kuuntelen arctic monkeysia. Aamulla tuli kerrankin herättyä aikaisin ja käytyä juoksemassa ja pulahtamassa luonnonveteen. Suunnitelmana olis käydä tänään vielä järjestämässä kirpputoripöytä ja lukea Johanna Sinisalon kirja "Linnunaivot" loppuun. Ihan lomalta tuntuu vaikka niitä töitäkin riittää.

6/10/2014

keltainen piparkakkutalo

ja keltainen auringonlasku. Kaunis.

6/02/2014

autiotaloja






Eräänä kuumana päivänä löydettiin ainakin kymmenen autiotaloa joista kuuteen pääsi sisään.Ylhäällä kuvissa on seikkailuista ensimmäinen. Alla toinen samalta alueelta.







Osa oli pahasti romahtaneita, osa tyhjiä ja lasinsiruisia, mutta yksi oli erittäin kaunis. Vaikka sisällä haisikin aika pahalle ja aurinko oli ehtinyt jo laskea oli paikka kummallisen kutsuva. Seuraavana päivänä palattiin paikalle, pakkohan se oli. Tästä saatatte nähdä lisää joku päivä. Oikeasti, voiko olla suloisempaa: 

Muutama romahtaneempi yksilö vielä. Näiden sisällä ei niinkään ollut nähtävää, romahtaneita kattorakenteita ja autonrenkaita vain.

Kuvanlaatu alkaa kärsiä kun aurinko ja jalusta ovat jossakin muualla. Kaunista.