Viime aikoina on tapahtunut hurjasti. Koulussa viiletetään eteenpäin niin, etten oikein osaa edes arvioida pidänkö siitä. Pidän ja en pidä. Kaipaan enemmän teoriaa ja vähemmän ryhmätöitä, mutta toisaalta tämä opettaa. Pohdin haenko yliopistoon ensi keväänä vai kolmen vuoden päästä. Toisaalta teemme paljon kenttäretkiä ja kuten ensimmäisestä kuvakollaasista näkyy, välillä ruokatauoilla pystyy karkaamaan autiotaloihin. Tämä yksilö kökötti jossain Hämeenlinnan lähettyvilllä.
Koulun lisäksi olen aktivoitunut järjestötouhuissa ihan toden teolla. Olin ensin animalian kouluvierailijakoulutuksessa, sitten Maan Ystävien. Työskentelin vapaaehtoisena taannoisilla "Viisas Elämä" -messuilla ja ylitin itseni monta kertaa. Lisäksi murustin kirppiskenkäni ympäri Tamperetaloa. Osallistuin elämäni kolmanteen mielenosoitukseen. Kävin acrojooga -kurssin kummallisista "envoimennäsinnekunenosaamitäänjaolenliianlihava" -ajatuksista huolimatta. Olen muutenkin keksinyt sopivimman tavan ylittää tuollaiset hetken ulkonäkökauhut kysymällä itseltäni, että kuka näistä minun ajatuksistani hyötyy. Yleensä vastaukseni kuuluu: "en ainakaan minä" ja "kapitalismi". Kummasti parempi fiilis tuon oivalluksen jälkeen.
Kotona yksiössäni, jossa on mummun vanhat matot ja oranssit kirppisverhot, olen puolestaan heittänyt täysin laiskaksi. Laitan kyllä ruokaa, mutta lykkään tiskaamista ja pyykin pesua niin pitkälle kuin mahdollista. Sotku kasaantuu pöydille ja tuolinkarmeille vaatepinoina. Käytän aikani mielummin lukemalla ja snäppäämällä (tunnukseni on "rakkautta", sieltä löytyy tasaisin väliajoin rantteja ja autiotaloja).
Kiasmassa on parhaillaan esillä Jani Leinosen Tottelemattomusskoulu. Se on huikea. Kannattaa olla tottelevainen ja mennä katsomaan se. Ai että. Toinen suositukseni on tsiikailla Docventuresin keskiviikkodokkarit.
Viime lauantaina MY:n kaivostoiminta-aiheisen kouluviearilijakoulutuksen jälkeen minulla oli nelisen tuntia luppoaikaa Helsingissä ennen bussiin kiipeämistä. Jalkani johtivat kuin itsestään jo tutuksi käyneilla metro ja bussireiteille, joiden määränpäänä oli Kruunuvuori. Hassua huomata, että siitä on lähes päivälleen vuosi, kun siellä viimeksi vierailin. Silloin oli jo lunta maassa. Nyt potkin kahisevia lehtiä ja nautein auringonsäteistä. Laskin kolmen talon palaneen maan tasalle, ja yhden, viime kerralla vielä asutun talon, olleen antaneen periksi. Kruunuvuori valtaa tilaa, rikkoo aidat, valtaa talot ja ihmisten sydämet. Autiotalojen muistutus siitä, ettei mikään ole pysyvää, käy minuun joka kerta.
Seikkailin alueella usean tunnin ja lopulta asetuin risti-istuntaan kylmälle kalliolle banaanein ja omenin varustautuneena. Aurinko laski värjäten taivaan liekkimereksi Helsingin syttyvien valojen ylle. Suomenlinna syleili merta, jonka horisontissa risteilylaivat kuljettivat ihmiselämää. Minut valtasi ihmeellinen riemun ja surumielisyyden sekoitus. Seikkailunhalu. Seikkailunriemu.
Syksy heittelee minua. Heittäydyn.
