Uunisurma

Kun puhutaan kuuluisimmista suomalaisista selvittämättömistä rikoksista, nousee Kokemäellä tapahtunut uunisurma usein puheenaiheeksi. Joulun alla vuonna 1960, päivää ennen ilmoitettua ajankohtaa, perheen poika ja tämän ystävä saapuivat kotitalolleen. Pentti Saarinen, perheen isä, käyttäytyi kummallisesti ja kertoi Hilkka Saarisen lähteneen yöllä tämän nukkuessa. Myöhemmin perheen pojan kasvavan epäilyksen seurauksena 27.11.1972 talon uuni purettiin ja sen sisältä löytyi muumioitunut naisihminen, jonka perheen vanhin poika seuraavana päivänä tunnisti äidikseen. Pentti Saarista epäiltiin murhasta, mutta oikeus katsoi että hän ei ollut aiheuttanut vaimonsa kuolemaa. Mies tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja hänet vapautettiin vuoden istumisen jälkeen. Tämän jälkeen hän palasi asumaan kotiinsa. Muuria ei koskaan muurattu takaisin umpeen, vaan mies eleli talossa sellaisenaan aina kuolemaansa saakka.

 Talo on seissyt ränsistyneenä keskellä Kokemäen Krootilaa aina tähän päivään saakka. Se on melko kuuluisa vierailukohde ja minullakin on jo pitkään ollut aikomuksena käydä uskaltautumassa paikalle. Vihdoin viime lauantaina tartuin autonrattiin ja hurvautin Minnan kanssa paikalle. Vain huomatakseni purkukoneiden ehtineen ennen minua. Paikalla oli kasa lautoja, muutama tuore tupakka-aski ja työkoneiden mutaiset jäljet työmiesten jäljiltä. Talosta oli pystyssä vain uhmaavasti töröttävä takka ja kymmenen metrin päässä sijaitseva huussi. Kasa tiiliä pilkisti raunioiden seasta, Hilkan leposijan viimeiset jäänteet.

Lauantai 19 lokakuuta 1985

 Jos tapaus kiinnostaa, katsokaapa nämä kolme postausta Ghost funfairin sivuilta. Hyytävän hienoja. Yle Areenasata on myös nähtävillä tuore dokumentti, jossa muunmuassa haastatellaan Hilkan ja Pentin poikaa. Dokumentissa on myös muita mielenkiintoisia autiotalokohteita, joten jo senkin takia kannattaa vilkaista!

Lähteenä mikäs muukaan kuin Wikipedia.

kevään ensimmäinen autiotalo

Auringonpaiste lisääntyy ja kummasti alkaa seikkailuttaa. Mitäpä siinä sitten muuta kuin autoa lainaamaan ja ajelemaan. Oltiin nähty tämä talo vilaukselta junan ikkunasta ja niimpä tiedettiin suurinpiirtein mistä sitä etsiä. Helpostipa tuo sitten löytyikin. Koska talon ikkunat oli peitetty vanerein, oli sisällä pimeää kuin säkissä ja mietittiin kahteen kertaan uskalletaanko astua ovesta. Mokomat jänishousut. Mielikuvitus laukkaa välillä turhan hurjana, etenkin kun on katsonut liikaa Breaking Badia ja The Walking Dediä. Ovelasti jopa lukitsimme yläkertaan vievien portaiden oven siksi aikaa kun tutkimme loput alakerrasta. Lienee myös pienen autiotalotauon syytä tämä varovaisuus. (Kai se ihan fiksua on muutenkin.)

"Kohteena Länsi-Eurooppa: Neuvosto ohjuksia Tsekkoslovakiaan"  Satakunnan Kansa 1.4.1984

Ikkunoista on heitelty kiviä ennen niiden vaneroimista. Siivoamaan kuitenkaan ei oltu vaivauduttu. Päättelimme talon ja siihen kuuluvien sortuneiden piharakennusten toimineen ennen maitotilana. Paikalta löytyi muunmuassa lypsykone ja lasisia maitopulloja. Sen lisäksi vanhoja viilipurkkeja, vaatteita, leluja ja astioita. Hirmuiset määrät turhaa roinaa me ihmiset jätämme jälkeemme.

kuvia Turusta

Kävin Turussa visiteeraamassa ystävää pitkästä aikaa. Nautin kevätauringosta ja kaikesta siihen sitoutuvasta, kuten kenkien kastumisesta lumisohjosssa ja lintujen sirkutuksesta. Olen kevätihminen, siksi kuulemma kun olen keväällä syntynyt. Olemassaolo tuntuu niin herkältä kun kaikki herää eloon. Ja kyllä, puhun keväästä jo, vaikka on vasta Helmikuu.

Eksyin jokseenkin mahtavaan rakennukseen, monikerroksiseen vanhaan, natisevaan puutaloon joka toimii kristillisenä kirpputorina. Aika paikka. Tuollainen ullakkohuone kelpaisi meikälikallekin.

Eksyin paikkaan nimeltä Kirjakahvila kaksi kertaa saman päivän aikana syömään vegaanisia herkkuja, mm. laskiaispullan ainakin viikon etuajassa. 

Voisin muuttaa Turun pääkirjastoon. Melkoinen paratiisi, jossa hetekn aikaa lueskelin pääsykokeisiin. Olen lukenut "Verkottunut Ihmiskunta" kirjan nyt kerran ja vähän päälle vaikka lukurutiinini on jokseenkin summittaista. Saatan olla kirjastossa kolmena päivänä peräkkäin lukemasssa kymmenestä kolmeen tai lukea viikon aikana laiskasti vain tunnin per päivä. Sitten on Lahti ja Tampere visiittejä, jolloin kirja unohtuu kokonaan kotiin. Olen miettinyt päivittäisen lukusuunnitelman tekemistä, mutta se on jäänyt vain ajatukseksi, sillä tiedän olevan mahdottoman hyvä luistamaan kaikesta aikataulutetusta. Pääsykoejuttujen lisäksi olen lukenut huimaa tahtia muitakin kirjoja, tosin nyt Breaking Badin maratoonaaminen ja uudet Walking Dead jaksot ovat vetäneet pitemmän korren.

Kotimatkafiilistelyä. En kykene enää lukemaan bussissa voimatta pahoin, joten matkat menee musiikkia kuunnellessa ja pimenevää iltaa tapittaessa. Lättäämpä tähän loppuun vielä muutaman kuvan kotoamme, jossa koirashampoon säilytyspaikka on kirjahylly. Pikkuhiljaa kohti minimaalisempaa elämää kuitenkin.

Murakamifiilis muuten tulee kevätfiiliksen sivutuotteena. Tarkoitukseni oli vakaasti tänäänkin suunnistaa kirjastoon jo aamukymmeneltä mutta tulipa joogattua, syötyä nuudeleita ja puserrettua tänne blogimaailmaankin vihdoin jotakin. Eipä tässä muuta. Paljon hyviä kevätfiiliksiä sinnekin puolelle ruutua!

kuulumisia

Jokseenkin kummallista aikaa. Ulkona sulavan loskahötön lisäksi on kaikenlaista emotionaalista höttöä meineillään, mutta olen kummallisen rauhallinen. Olen onnistunut myös löytämään jostakin opiskelumotivaationi ja ollut nyt ties kuinka monena päivänä kirjastossa lukemassa. Puoliväliin olen jo ehtinyt tuota Verkottunut Ihmiskunta kirjaa ja on se kyllä mielenkiintoinen. Helsingin yliopiston Aasian tutkimuksen linja on nyt vahvasti tähtäimessäni.  Kakkosvaihtoehtona haen uskontotieteisiin, mutta kyllä kaiken voimani keskitän tuohon ensimmäiseen kohteeseen ja unohdan sen itselleni ah niin tyypillisen liihottelun päätöksestä seuraavaan.

 Sitten menin rekistöröitymään goodreadsiin. Siitä ja tavaroiden karsimisesta (myös kirjojen) motivoituneena olen lukenut myös vapaa-ajalla lisääntyviä määriä. Nyt on menossa Anu Silfverbergin ajatuksiaherättäviä Luonto Pakastimessa, jonka löysin kirpputorilta joskus viidelläkymmenellä sentillä. Pyytäkää ihmeessä ystäväksi jos olette myös kyseisessä yhteisössä (^o^).
 Mitäs vielä. Joogasin viimeviikolla viitenä päivänä seitsemästä sekä eilen kävin uimassa pitkästä aikaa matkaa. Ja jälleen tuli toteutettua yksi minimatka Tampereelle, jossa käytiin katsomassa Autolla Nepaliin. Elokuva oli muuten aivan mahtava eikä yhtään auttanut krooniseen matkakuumeeseeni. Tekisi mieli räväyttää ja lähteä kesällä työsopparin päättyessä Trans-Mongolia junalla Kiinaan. Oi että olis mahtavaa.