Bussilla Pariisiin - kuvia ilmastomielenosoitusmatkalta

Mielenilmaus Notre Damen edustalla. Pariisin ilmastosopimuksesta jätettiin pois maininta alkuperäiskansojen oikeuksista.

Joulukuussa, kun Pariisin ilmastoneuvottelut olivat vielä keskeneräiset ja sopimuksen syntyminen vain tavoite, pakkautui kasa aktivisteja bussiin Kiasman edustalta. Kansalaisjärjestöjen yhteistyössä järjestämä, Pariisin aiempien viikkojen tapahtumien vuoksi pitkään epävarma, matka oli vihdoin tapahtumassa. Jännityksensekaisin tuntein kipusin bussiin täynnä samanhenkisiä, mutta vielä tuntemattomia tyyppejä ja vuoden mieleenpainuvin viikko sai luvan alkaa. Bussilla Vuosaareen, Vuosaaresta laivalla Travemundeen, ja sieltä bussilla Pariisiin!

Matka meni leppoisasti torkkuen läpi Saksan, Belgian ja Alankomaiden, sopivasti silloin tällöin maisemia tiiraillen. Pariisiin saavuttuamme etsiydyimme ensimmäiselle yöpaikalle, jona toimi vallattu entinen toimistorakennus. Ei lämpimin paikka tälläiselle kesämakuupussin kanssa matkustavalle hölmölle, mutta tuon yön jälkeen tuntui lämmitetty koulun liikuntasali viiden tähden hotellilta suihkuineen ja patjoineen. Pariisin yöt ovat kylmiä joulukuussa, eikä kaikilla ole mahdollisuutta valita. 

SQUAT

Ympäri kaupunkia tapahtui koko ilmastoneuvotteluiden ajan kaikennäköistä aktivismia. Mielenosoituksia, sometempauksia, luentoja, puheita, kylttien askartelua, taidetta, teatteria, valinnanvaraa oli niin paljon, ettei kaikkialle minne halusi ehtinyt millään. Kirjoitin hiukan RedLines-mielenosoituksesta ja Maan Ystävien Climate Justice Peace karttatempauksesta kouluni osuuskunnan sivuille.

Grass Rootsin järjestämä mielenosoitus Eiffel-tornin läheisyydessä.

Climate Action Zoneksi (ZAC) nimetty paikka, jossa järjestettiin ohjelmaa koko neuvottelujen ajan.

Vasemmalla: Vapaaehtoisvoimin pyöritetty katukeittiö piti aktivistit kylläisinä dyykatulla vegaaniruoalla.

Maan Ystävien järjestämä tapahtumakeskus oli ehkä matkan hienointa antia - hyvin organisoitu, vaikuttava ja mielenkiintoinen. Askarreltiin kylttejä päämielenosoitusta varten, kuunneltiin puheita ja tanssittiin osana tuhatpäistä ihmisjoukkoa. Saatan olla puolueellinen, sillä itse osana kyseistä järjestöä toimivana tyyppinä minusta oli mahtavaa nähdä kuinka kansainvälisesti ja laajalla mittakaavalla Maan Ystävät oikeasti toimii.

Ehdimme myös hiukan tutkailla kaupunkia turistinäkövinkkelistä kaiken aktivismin lomaan. Syödä juutalaiskorttelin parhaita falafelpitoja, istua loputtomia minuutteja metrossa kuunnellen ympärillä soljuvaa Ranskan kieltä ja kävellä, kävellä, kävellä.

Tissipatsas patsasmuseon edustalla. Ei tarvinnut mennä sisälle asti.

Takaisin ajoimme Tanskan ja Ruotsin kautta, viettäen yön matkan toisessa squatissa, Kööpenhaminassa. Ruotsin raja oli ensimmäinen, jolla bussimme pysäytettiin ja tarkastettiin. Liekö syynä sitten ollut hippimäinen olemus vai protokolla, pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa ja ehdimme laivalle, joka kuljetti reissurähjäiset matkalaiset takaisin Suomen maaperälle. 

Norja ja vuorenhenki

Sunnuntaina lähinaapuruston ihmiset järjestivät päivän patikointiretken ylös vuorelle. Kymmenen aikuisen, viiden lapsen, kahden koiran ja yhden hevosen muodostama konkkaronkka lähti kuumana loppukesän päivänä kohti vuoren huipulla sijaitsevaa pientä mökkiä. Oloni oli kuin olisin tupsahtanut keskelle jotakin Astrid Lindgrenin satukirjaa. Ympärillä soljui Norjan kieli ja sandaalieni läpi varpaita pääsi vilvottamaan vuoristopuron vesi. Välillä näkökentän rajoilla vilisti lampaita, joiden kaulassa roikkuvat kellot kilisivät askelten tahdissa.

Puiden oksat oli päällystetty naavalla.

Norjan kuvia löytyy vielä, mutta se kertonee jotakin aikatauluistani, että olen nyt viettämässä ensimmäistä viikonloppua Forssassa koko kolmen kuukauden aijalta. Helsingissä on järjestöpuuhat, Porissa ne tärkeimmät ihmiset. Huolimatta siitä ja muista hetkittäisistä epävarmuuksista, minusta tuntuu, että olen vihdoin päässyt niiden asioiden äärelle, joista olen aina haaveillut. Se on huikeaa.

Tromsø, Norja

Palataanpa vielä hetkeksi loppukesän tunnelmiin. Keskiviikkona minut vietiin katsastamaan Tromssan kauounki. On aivan erilaista olla vieraassa kaupungissa, kun mukana on paikallisia! Sain henkilökohtaisen Tromssa opastukierroksen. Kiertelimme keskustassa, minä ihailin ihania vanhoja puutaloja ja kaupungin ympärille piirtyviä vuoria. Söimme pienessä ravintolassa lounasta ja marketista ostettuja mehujäitä. Päivän päätteeksi kiipesimme maisemavaunun kyytiin, joka hinasi meinät ylös kukkulalle tarkastelemaan kaupunkia hieman eri näkövinkkelistä.

Ihana katsella näitä auringontäyteisiä matkakuvia, kun ulkona riehuu harmaa sademassa. Onneksi on peittoja joiden alle kääriytyä ja kirjoja joita lukea. On uusia tuttavuuksia, koulukiireitä ja järjestöpuuhia. Matkakuluja ja vegaanijuustoa. Kaikkea ihan sopivissa määrin.

kuulumisia ja kruunuvuoriseikkailuja

Viime aikoina on tapahtunut hurjasti. Koulussa viiletetään eteenpäin niin, etten oikein osaa edes arvioida pidänkö siitä. Pidän ja en pidä. Kaipaan enemmän teoriaa ja vähemmän ryhmätöitä, mutta toisaalta tämä opettaa. Pohdin haenko yliopistoon ensi keväänä vai kolmen vuoden päästä. Toisaalta teemme paljon kenttäretkiä ja kuten ensimmäisestä kuvakollaasista näkyy, välillä ruokatauoilla pystyy karkaamaan autiotaloihin. Tämä yksilö kökötti jossain Hämeenlinnan lähettyvilllä.

 Koulun lisäksi olen aktivoitunut järjestötouhuissa ihan toden teolla. Olin ensin animalian kouluvierailijakoulutuksessa, sitten Maan Ystävien. Työskentelin vapaaehtoisena taannoisilla "Viisas Elämä" -messuilla ja ylitin itseni monta kertaa. Lisäksi murustin kirppiskenkäni ympäri Tamperetaloa. Osallistuin elämäni kolmanteen mielenosoitukseen. Kävin acrojooga -kurssin kummallisista "envoimennäsinnekunenosaamitäänjaolenliianlihava" -ajatuksista huolimatta. Olen muutenkin keksinyt sopivimman tavan ylittää tuollaiset hetken ulkonäkökauhut kysymällä itseltäni, että kuka näistä minun ajatuksistani hyötyy. Yleensä vastaukseni kuuluu: "en ainakaan minä" ja "kapitalismi". Kummasti parempi fiilis tuon oivalluksen jälkeen.

 Kotona yksiössäni, jossa on mummun vanhat matot ja oranssit kirppisverhot, olen puolestaan heittänyt täysin laiskaksi. Laitan kyllä ruokaa, mutta lykkään tiskaamista ja pyykin pesua niin pitkälle kuin mahdollista. Sotku kasaantuu pöydille ja tuolinkarmeille vaatepinoina. Käytän aikani mielummin lukemalla ja snäppäämällä (tunnukseni on "rakkautta", sieltä löytyy tasaisin väliajoin rantteja ja autiotaloja).

Kiasmassa on parhaillaan esillä Jani Leinosen Tottelemattomusskoulu. Se on huikea. Kannattaa olla tottelevainen ja mennä katsomaan se. Ai että. Toinen suositukseni on tsiikailla Docventuresin keskiviikkodokkarit.

Viime lauantaina MY:n kaivostoiminta-aiheisen kouluviearilijakoulutuksen jälkeen minulla oli nelisen tuntia luppoaikaa Helsingissä ennen bussiin kiipeämistä. Jalkani johtivat kuin itsestään jo tutuksi käyneilla metro ja bussireiteille, joiden määränpäänä oli Kruunuvuori. Hassua huomata, että siitä on lähes päivälleen vuosi, kun siellä viimeksi vierailin. Silloin oli jo lunta maassa. Nyt potkin kahisevia lehtiä ja nautein auringonsäteistä. Laskin kolmen talon palaneen maan tasalle, ja yhden, viime kerralla vielä asutun talon, olleen antaneen periksi. Kruunuvuori valtaa tilaa, rikkoo aidat, valtaa talot ja ihmisten sydämet. Autiotalojen muistutus siitä, ettei mikään ole pysyvää, käy minuun joka kerta.  

Seikkailin alueella usean tunnin ja lopulta asetuin risti-istuntaan kylmälle kalliolle banaanein ja omenin varustautuneena. Aurinko laski värjäten taivaan liekkimereksi Helsingin syttyvien valojen ylle. Suomenlinna syleili merta, jonka horisontissa risteilylaivat kuljettivat ihmiselämää. Minut valtasi ihmeellinen riemun ja surumielisyyden sekoitus. Seikkailunhalu. Seikkailunriemu.

Syksy heittelee minua. Heittäydyn.