9/29/2014

elämäsälää

Sen ikuisuudelta tuntuvan ajan, jonka olen käyttänyt reissukuvien muokkaamiseen ja tänne jakamiseen, lisäksi olen myös ehtinyt tehdä vaikka mitä. Tässä pieni yhteenveto syksystäni.

Olen kuunnellut syksymusiikkia ja tehnyt metsälenkkejä.

Olen tehnyt pienen reissun Tampereelle, syönyt siellä Krishna munkkien tekemää ilmaista kasvisruokaa, juonut teetä söpössä pienessä vegaanikahvilassa, syönyt parhaita vegepurilaisia ikinä, seikkaillut divareissa, kirppiksillä ja UFF:in alennusmyynnissä. Ostin Perulaista inkivääriä ja kurkumaa Ruohonjuuresta, sillä sitä en ole kotipuolesta löytänyt. Jätin kameran kotiin, mutta kuvassa kirpputorilöytöni ja muut ostokset sekä äidin pihapuusta kerätyt päärynät.




Olen aloittanut astangajoogan. Ilmoittauduin syksyn alussa muutamalle työväen kurssille, astangaryhmään ja hathajoogaryhmään, mutta astangatunnin jälkeen ei enää hidastempoinen hatha maittanut. Nautin astangatunneista kovi, niiden jälkeen maailma hymyilee ja on uskomaton fiilis.

Olen kuivannut kukkia ja piirtänyt. Itse asiassa minulla oli vuoden alussa suunnitelmana piirtää joka päivä yksi sivu ja onnistuinkin toteuttamaan systeemiä kokonaisen kuukauden. Sittemmin piirtäminen jäi, mutta nyt olen alkanut saada taas aikaan.





Hupsista niitä tuli paljon. En olekaan ennen jakanut piirustuksiani tänne.

Olen askarrellut unelmakarttoja. Näistä en vain onnistunut saaman onnistunutta kuvaa, aina oli olevinaan liian pimeää. Siellä lukee muunmuassa "Ole ahne elämälle ja nauti siitä. Ja lue, sanois mummu.". Yritän katsoa noita joka päivä.


Olen karsinut tavaraa, laittanut myyntiin ja lahjoittanut pois. Vaatekaapissa on vähemmän vaatteita kuin koskaan. Olisi huippua joskus omistaa vain rinkallinen tavaraa. Vielä sitä tavaraa tuntuu riittävän. Varsinkin kun tykkää tehdä löytöjä kirpputorilta:


Olen lukenut kirjoja. Sonja O kävi täällä, Haltijan poika, 21st Century Boysia ja sitten noita allaolevia.


Mitäpä muuta. Olen verestellyt vanhoja muistoja ja pelannut aapelissa värivaltausta. Katsonut kolme uusinta Harry Potteria. Hukannut yhden viidestä sukkapuikostani, niin etten voinut aloittaa kutomaan lapasia. Saanut vakituisen työpaikan. Yrittänyt keksiä mitä haluan opiskella tulevaisuudessa. Vältellyt ajokortin kakkosvaihetta. Juonut teetä ja syönyt epäsäännöllisesti. Nähnyt unia Ku klux klaanista ja autiotaloista. Sellaista.

2 kommenttia: