elämästä

Pitää ehdottomasti paikkansa, että kun blogirintamalla on hiljaista, on elämä yhtä hullunmyllyä. Hullunmyllyä hyvällä tavalla. Nautin tästä elämänmenosta, pitkistä kävelyistä kesäöinä, ystävistä ja siitä tunteesta, että voi olla mitä vaan.

 Viikko sitten meikäläinen kotiutui kymmenen päivän Vipassana-meditaatioretriitiltä. Kymmenen päivää hiljaisuudessa, meditoiden sen kymmenisen tuntia päivässä oli vaikea mutta ehdottoman tärkeä tapahtuma. Mietin, että voisin ehkä kokeilla kuvata jotakin kokemusvideota tuosta. Kiinnostaisikohan sellainen ketään?

 Pääsykoetulokset tulivat myös! Ehkäpä retriitin avulla saavutetun hetkellisen mielenrauhan siivittämänä en oikein edes osannut pettyä, kun ovet eivät Helsingin yliopistoon vielä auenneet. Sen sijaan pääsin Hämeen AMK:n kestävän kehityksen opinto-ohjelmaan ja sinne aionkin nyt kulkuni suunnata. Nyt olenkin katsellut asuntoja ja tuntenut hiljaista riemua; tämä saattaakin olla minun paikkani. Ja jos paljastuu että sitä se ei ole, mitään ei kuitenkaan ole hakattu kiveen. Aina voi muuttaa suuntaa elämässä. Nyt juuri tämä suunta tuntuu ehdottoman hyvältä.

 Vastapainona retriitille ja tulevaisuuden suunnitelmille pääsin nollaamaan ajatuksiani Ruisrockiin. Pompittiin hulluna Marina and the Diamondsin sekä Of Monsters and Menin eturivissä ja syötiin ihan liian suolaista festariruokaa. Aurinko poltti ihooni punaisia kohtia. Säälin lampaita sekä ojaan sammuneita ihmisiä ja tunsin kummaa kauhua elämän hauraudesta ensiapumiehien ja ambulanssikuskien tehdessä töitään. Pitäisi olla enemmän sekaisin elämästä kuin alkoholista. 

 Nyt juon puolukkasmoothieta iltapalaksi ja nautin siitä ajatuksesta, että saan huomenna nukkua pitkään. Tekee mieli ommella. Tekee mieli tilata opiskelijakortti, lähteä reissuun ja ottaa tatuointi. Onneksi on vielä lomapäiviä jäljellä.

Jasminelle kiitos kuvista ja kuvausseurasta ♥