Tämä aika on täynnä niin kummallisia tunnetiloja. Keskiyöllä ajettuja tunteja kohti autiotaloja, joihin ei sitten uskalletakkaan mennä pimeyden virittämän tunnelman vuoksi. Hetkelliseen hedonismiin sortumista, sitten taas tapojen parantamista ja jälleen sortumista. Lupauksia. Toiveita. Päiväkirjan väliin kertyviä lappusia. Sen unohtamista (ja muistamista), että asioilla on aina se toinen, minulle näkymätön puoli ja seuraus. Söpöjä eläinvideoita ja kauniita valokuvia. Töitä ja kiirettä ja aikatauluja. Kaiken liikekannalle heittävä muutos. Kaneliteetä sokerilla ja soijamaidolla. Festareita. Muuttokuormaa sisäänsä odottavat pahvilaatikot eteisen lattialla. Uusia alkuja. Täydellisyydentavoittelua. Varoivaisen toiveikkaita reissusuunnitelmia loppukesälle. Punaisella kauko-ohjattavalla leikkiautolla ihmisiin tahallaan törmäilevä hirmuisen hyväntuulinen pikkupoika elokuvateatterissa. Puuvärikynien ja muiden nostalgisten tuoksujen hatara yhdistyminen unohtuneisiin muistoihin. Yleisöosaston kirjoitusten lukemista sisällä kiehuvan kiukun siivittämänä. Kahvia, jonka kitkeryys johtunee kaatuneista sademetsistä. Kaksi tärkeää oivallusta. Ja monta tämän tyylistä listausta.(Hei minusta olisi kyllä kiva oppia kirjoittamaan, mutta miten se oikein onnistuu?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti