vinttikoirarata

Ränsistynyt, lasinsiruinen hylättynä seisova vinttikoirarata. Paikalla voi vielä aistia kilpailuhumun, ihmiset ostamassa makkaraa ja arpajaislippuja sekä vedonlyönnin jännityksen.

söin suklaata aamupalaksi

Metsäretki erään lähteen tykö kauniin puhtaassa kevätilmassa. Seikkailua, taiteilua jäisellä maalla ja yksi sinne tänne säntäilevä kissan ja hevosen risteytykseksi itseään luuleva koira. Ulkoilman ja kaiken Helsinki syöpöttelyn jälkeen maistuu ihana kotiruoka: täysjyväspagetti ja porkkanasipulisoijakastike.  Vielä tämän jälkeenkin jaksaa seikkailla: kohteena eräs hylätty vinttikoirarata. Että tuntuu hyvältä kun on kirjoitukset ohi.

Helsinki

Eilen koitti kotiinpaluu auronkoisesta Helsingistä. Kumma muuttokuume koittaa aina noilla kaduilla. Sama se oikeastaan että minne, kunhan johonkin uuteen ja tuntemattomaan, seikkailuun. Matkustamista rakastan nimenomaan sen seikkailun takia. Tavallisesta pääsee eroon kun kulkee niitä teitä tuntemattomia, hyppää metroon ja löytää itsensä Kruunuvuoresta, keskeltä autioituneita huviloita. Tavallisuudesta poikkeavaa on myös tuo new bamboo centerin taivaallinen kasvisruoka. mmmmm.

ruokaa

Omilleen muuttamisen ja Punnitse&Säästä -liikkeen ilmestymisen työpaikkani naapurustoon jälkeen minusta on kehkeytynyt jos jonkinmoinen kokki. Kasvisruokailijan elämä on paljon helpompaa kun on oma keittiö, oma pankkitili, eikä tiskiallasta täynnä likaisia lihaisia astioita. 

 Onnistun aina innostumaan ja kiinnostumaan uusista erilaisista ruokabuumeista, vähän aikaa sitten tein raakaruokaa (norirullia, tomaatti-kurkku leipiä ja vähän herkkuja, oikeasti tuo blogi on taivas) ja nyt idea villiruoasta kiehtoo. Ajatus siitä, että metsissä kasvaa superterveellistä, superekologista ja vielä täysin ilmaista ruokaa on erittäin tervetullut; opiskelijabudjetilla ei raaski kalliimpia superruokahienouksia kauppojen hyllyiltä poimia. Muutenkin metsissä ruokaa keräillen on jo itsessään voimauttavaa. Pienenä muistan mummujen ja mummien kanssa monet kerrat marja- ja sienimetsissä kykkineeni ja onnessani mummun sienikastiketta syöneeni. Villiruokaan tuli tutustuttua viimesunnuntaina eräässä hyvinvointitapahtumassa mm. Heikki Ruususen avustuksella.

 Paras ruoka syntyy luovuudesta ja kokeilemisesta. Tämä oivallus on tehnyt kokkaamisen minulle, ihmiselle joka mielellään menee aina vähän ohjeiden ohi, paljon mieluisamman (ja maukkaamman) harrastuksen. Esimerkiksi tämänpäivän ruoka-annos syntyi villiriisistä, linsseistä, luomuporkkanasta sekä kookosöljystä, hunajasta, valkosipulista, chilijauheesta, kristallisuolasta, yrteistä ja chia-siemenistä. Herkkua!

 Sananen vielä hyvästä teestä: clipperin ja pukkan teelaatuja maisteltua ei enää ole paluuta kaupan halpateelaatuihin. Kokonainen makujen kirjo on avautunut edessäni ja jo ennestään runsas teenlitkimiseni on senkun lisääntynyt. Hupsista.

hiljentyminen

On se kaunis, rupunen, kuprunen lähimetsän palanen.

eteenpäin

Oma rakas suttuinen lähiö teollisuusalueen ja metsäkaitaleen luona, suttuinen aurinko ja suttuiset kengät. Suttuinen mieli. Kolmas kuppi pakuriteetä, bataattirisottoa ja huomenna toiseksi viimeinen ylioppilaskoe, johon unohtui ostaa eväät. Viikko vielä Helsinki/Tallinna reissuun. Ja Foster the peoplen uusi levy!

matkahaaveilua

Näyttää uhkaavasti siltä että kesällä toteutuu pitkäaikainen unelma, euroopanreili. Sopiva ajankohta on jo merkitty kalenteriin ja matkabudjettikin on jo hyvää vauhtia kertymässä. Reittisuunnitelma on vielä avoin, tosin haaveena olisi nähdä ainakin Amsterdam ja Alppien vuoristo. Onko jollakin takataskussa käteviä reissuvinkkejä tai "must see" -paikkoja? Kuinka paljon kahdessakymmenessäkahdessa päivässä ylipäätään ehtii?

Tänä aamuna aurinko kurkkii pilviverhon takaa, jaloissa oli pitsinen painauma villasukista, pöydällän on ruusuja ja kaksi uskonnonkirjaa luettavaksi. Kaukaisessa huomisessa kummittelee äidinkielen yo-koe. Ei huoleta. Pysytään hetkessä. Elämä maistuu makealta.