Berliini - hylätty huvipuisto

Toisena Berliinipäivänä kiskoimme itsemme ylös sängystä seitsemältä. Muutaman metrovaihdon jälkeen istuimme puistossa syömässä hummuswrappeja, juomassa mitä kamalimmalta maistuvaa vitamiinivettä ja katselimme kuinka turistiveneiden työntekijät  valmistautuivat uuteen päivään. Aikaisen aamuherätyksen tarkoitus oli varmistaa esteetön pääsy Spreeparkkiin, Berliinin vuonna 2001 suljettuun huvipuistoon. Kiersimme puiston aidanviertä pitkin vain todetaksemme pääsisäänkäynnin ja sen lähistön olevan kuin olevankin vartoitu. Aidassa oli monessa kohtaa kuitenkin reikiä, joista pääsi helposti livahtamaan sisään. Metsittyneessä huvipuistossa olisi suhteellisen helppo pysyä poissa katseen ulottuvilta.

Olen vakuuttunut että näin ylläolevann teltan sisällä liikettä. Sen vierustalla oli myös ostoskärryt sekä vaatteita, mitä luultavammin sisällä majailevan tyypin omaisuutta. Siispä tuo rakennelma jäi lähemmältä tutkimiselta. Kävelimme eteenpäin lähemmäs pääporttia ja kuvailin tyytyväisenä rakettilaitetta ja postitoimistoa kun yhtäkkiä huomasin mustapukuisen miehen seisovan vähän matkan päässä - katse tiukasti puhelimessaan. Mies tuskin oli meitä nähnyt tai sitten ei vain yksinkertaisesti välittänyt, muttemme jääneet ottamaan selvää vaan pinkaisimme karkuun.

 Turvallisesti aidan oikealla puolella päätettiin tehdä vielä toinen yritys, tällä kertaa hieman kauempaa pääportista. Autiona seisovat laitteet ovat surullisen hurmaava näky. Maailmanpyörä natisi hiljaa tuulessa,  pikaisia graffitteja oli tuhrittu sinne ja tänne. Tutkittavaa olisi riittänyt kaupparakennuksista lähtien mutta jälleen huomasin aukealla vartijoita ja päätimme hipsiä takaisin. Juostessani märällä junaraiteella takaisin aidalle onnistuin kompastumaan ja nyrjäyttämään nilkkani. Ei kiva. Koko loppureissun kävelinkin sitten turvonneella ja erittäin kipeällä nilkalla :-D Jonkinlainen pääsymaksu kenties?

Berliinissä söin muuten parhaat kasvisruoat ikinä! Halpoja vegaanivaihtoehtoja löytyi kioskista kuin kioskista. Kiitos sanon minä, joka olen tottunut näkemään vain tonnikalaleipiä kauppojen hyllyillä. Yksi syy lisää muuttaa pois pikkukaupungista.

 Loppuillan seikkailimme sateisen Berliinin kaduilla ja metrotunneleissa. Vierailimme televisiotornissa vain lainaamassa ilmaista internetyhteyttä ja kuivattelemassa vaatteitamme. Sieltä päädyimme Holokaustin muistomerkille. Sen verran vaikuttavan näköinen ja oloinen rakennelma, etten aivan ymmärrä ihmisten tapaa poseerata hymyillen sen edessä. 

Ai että kun tulee ikävä koko Berliiniä. Latasin muutaman appin puhelimeen ja lainasin kirjastosta oppikirjoja opettamaan minulle saksansanoja. Siinä minulle hiukan aivojumppaa tähän syksyyn, villasukkien, vesilätäköiden ja teemukien seuraksi. Nautin huolettomuudesta ja sadesäästä. Syksy on ihana.

Berliini osa yks

Tukholmasta Malmöön, Malmössä vaihto Köpenhaminaan ja sieltä edelleen yöjunalla Berliiniin. Osa matkasta oli ylitettävä lautalla - juna pakattiin pyörien ja autojen sekaan kannen alle ja matkustajat patistettiin ylös kannelle, joka oli täynnä kummallisia pieniä nenään tunkevia ötököitä. Yöjuna Berliiniin oli kuuma. ahdas, sängyllä ei mahtunut istumaan suorassa ja alasängyn ulkonäöltään Nälkäpelin Haymitchia muistuttava mies piereskeli koko yön. Ulkona sininen ilta viileni ja henki ilmaa raollaan olevasta ikkunasta varpaisiin. Ohi kiiti vihreää metsää ja peltoa, nimettömiä kaupunkeja ja junan keinuva kolina tuuditti matkalaiset uneen.

Berliinissä vietimme yhteensä kolme yötä. Ensimmäisen 28 euroa maksaneessa neljän tähden hotellissa vanhan Itä-Berliinin puolella ja kaksi seuraavaa kummallisen hienossa taidehotellissa. Saksassa vasta alkoi todella tuntua siltä, että ollaan pois koti Suomen vaikutuspiiristä. Berliini oli ihana: hylättyjä rakennuksia, graffiteja, hyvää ja halpaa vegeruokaa sekä metroissa seikkailemista. Löydettiin aivan majapaikkamme lähettyviltä ensimmäisenä iltana seuraavissa kuvissa näkyvä hylätty hotelli. Kierrettiin tuo valtava paikka kahtena peräkkäisenä päivänä ympäri, mutta sisään ei lopulta uskallettu. Ikkunoissa näkyi liikettä ja tikkaita, joilla luulimme pääsevämme kipuamaan sisään, ei enää näkynyt toisella kierroskerralla. No, seuraavana aamuna käytiin katsastamassa eräs hylätty huvipuisto, jossa riitti kyllä nähtävää. Kuvia sieltä seuraavassa postauksessa.

maagista

Interrail: Tukholma

Täällä ollaan takaisin Suomessa, haikeina matkakuvien äärellä. Oli kieltämättä huikeat kaksiviikkoa! Lisää! Ei ole parempaa tunnetta kuin herätä joka päivä uuteen kaupunkiin, uusiin ihmisiin: uuteen seikkailuun. Nyt pyörii päässä vain Euroopan junaraidekartta ja tuhannet eri reittisuunnitelmat (varsinkin kun nyt on interrailliput tarjouksessa, ääh). Luettua on tullut myös muutama Johanna Sinisalon valeltamista käsittelevä opus ja haaveilen kovasti pääseväni jonnekkin päin maailmaa jalkaisinkin taivaltamaan. Alkaa oman yhdeksäntoistavuotta kotikuntana olleen kaupungin tomut kyllästyttää.

 Mutta. Reissu alkoi laivalla Tukholmaan, jossa yövyimme ennen suuntaamista Berliiniin. Reppu tuntui isolta ja näyttävältä selässä. Se osoitti: tuossa menee ekakertalaiset reppureissaajat. Vielä tuolloin oli matkassa mukana puhtaita sukkia, terveelliset eväät ja suoristetut hiukset (ei minulla), mutta niistä päästiinkin eroon jo piakkoin. Ensimmäinen päivä oli kuuma ja se kului kävellen ympäri turistikojuja ja mukulakiviä täynnä olevaa Tukholman vanhakaupunkia, opetellen kartanlukutaitoja ja maistellen sokerisia aloe vera -juomia. Käveltiin toista kilometriä vegaaniravintolaan, joka olikin kesälomalla ja söimme sen kunniaksi matkan ensimmäiset, mutta ei tosiaankaan viimeiset, kiinalaisateriat. Kummallista kuinka paljon aasialaista ruokaa pystyy pieni ihminen syömään yhden kahden viikon aikana. Sinänsä oli mukava päästä kotiin tekemään aamusmoothieita.