11/25/2014

ostolakko ja dyykkiruokaviikko



Miten kävi ostolakko kokeiluni kanssa? Täytyy sanoa että aika hyvin. Muutaman kerran jouduin viikon aikana ostamaan lihapurkin koiralle, mutta itse selvisin ostoksitta. Kaikenlaisia kummallisia ostamiseen liittyviä mielitekoja kyllä aloin huomata. Ostaminen on enemmänkin tapa kuin tarve. Tämän aion pitää mielessäni nyt jatkossakin, kun kauppaan eksyn.
 Dyykkaaminen lähikaupan roskiksilla oli ensimmäisinä päivinä vain muutaman banaanin luokkaa, mutta sitten iskimme jättipotin. Yllä olevassa kuvassa mahdoton saaliimme. Pienoisen pesuoperaation ja huonojen poisheittämisen jälkeen erittäin syötävää sapuskaa! Koirakin on onnellinen leikkeleistään. Löysin tuon viikon aikana myös muutaman kynttilänjalan, pitsialkkarit, Justin Bieber julisteen ja Skip-Bo pelikortit, joilla ollaan ahkerasti pelattu viimepäivinä.


Ehdottomasti yksi lempisapuskoistani ovat  uunijuurekset. Perunoita, bataattia, punajuurta ja porkkanoita tunniksi uuniin lämpeämään yrttimaustein päällystettynä ja hieman tofua sekä pinaattia kylkeen, avot. Toimii myös esimerkiksi palsternakalla, sipulilla ja papuhöystöllä.
 Toinen hyväksi todettu arkiruoka on makaroni ja porkkanasoijakastike. Hamstrasin viimekesänä älyttömän määrän ilmeisesti valikoimasta poistuvia, puoleen hintaan olleita luomuspelttimakaroneja ja niitä on edelleen kaapissa kymmenkunta pussia. Voi jestas. Säästinpä ainakin rahaa.
 Soijakastikkeeseen tulee desilitra soijaa, sipuli, muutama porkkana ja Knorrin fondu chef vegetable kuutio. Homma toimii niin, että kippaa soijat pannulle kasvisliemikuution kera ja laittaa sekaan tarpeeksi vettä (n. 1,5 dl) sekä paistaa sipulit siinä samalla. Kun sipulit ovat valmiita, raastan mukaan porkkanan ja sotken koko hoidon yhteen. Sitten vaan pöytään kera makaronien ja ketsupin. Helppoa, hyvää ja nopeampaa kuin pikaruoka.
 Aika soijavoittoisia ovat nämä ruoat. Totuuden nimissä syön soijaa muutaman kerran viikossa, jos sitäkään. Kiisteltyjä ovat niin soijan terveysvaikutukset kuin geenimanipulointikin. Hyviä proteiinin lähteitä löytyy kasvikunnasta niin monia, ettei proteiininsaanti kaadu muutamaan soijapapuun. Nämä ovat silti huippuja sillointällöinruoka.
bon appetit!

4 kommenttia:

  1. Ihan mahtava saalis! Ja kieltämättä tuollainen ostoslakkoilu avaa silmiä. Itse elän niin pienellä budjetilla saksassa (menee aikalailla kategoriaan ostoslakko :D), että on väkisinkin joutunut heräämään just niihin heräteostoksiin ja täysin irrelevantteihin mielitekoihin, mitä ei välttämättä normaalisti edes huomaa tekevänsä/haluavansa.. Ihmeen hyvin niistä kyllä oppii kans pois, varsinkin tällaisten tempausten avulla! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Huomaan itse todella sen että nyt kun käyn säännöllisessä palkkatyössä ja rahaa on enemmän, todellakin käytän sitä enemmän kaikenlaisiin turhuuksiin. Mut tärkeintä on avata silmät noihin ja harjottaa kaupassa sitä paljonpuhuttua mindfullnesia :D

      Poista
  2. Hohoo, mahtava juttu! Mua harmittaa kaikki ruuan pois heittäminen. Itse oon kaupassa töissä ja ne pitää viedä lukittuihin roskiksiin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma! Meillä tosin tämä kauppa on sen verran pieni että ne vähät ruoat jotka ylitse jää, saadaan onneksi ottaa kotiin. On kyllä harmillista että varsinkin kaikki nuo isompien kauppojen roskikset ovat poikkeuksetta lukkojen takana tai sitten varustettu jos jonkin sortin jätteenpuristimilla. :/ Hullua sekin, miten täälläpäin maailmaa ruokaa riittää roskiin asti...

      Poista