1/06/2016

Bussilla Pariisiin - kuvia ilmastomielenosoitusmatkalta

Mielenilmaus Notre Damen edustalla. Pariisin ilmastosopimuksesta jätettiin pois maininta alkuperäiskansojen oikeuksista.
Joulukuussa, kun Pariisin ilmastoneuvottelut olivat vielä keskeneräiset ja sopimuksen syntyminen vain tavoite, pakkautui kasa aktivisteja bussiin Kiasman edustalta. Kansalaisjärjestöjen yhteistyössä järjestämä, Pariisin aiempien viikkojen tapahtumien vuoksi pitkään epävarma, matka oli vihdoin tapahtumassa. Jännityksensekaisin tuntein kipusin bussiin täynnä samanhenkisiä, mutta vielä tuntemattomia tyyppejä ja vuoden mieleenpainuvin viikko sai luvan alkaa. Bussilla Vuosaareen, Vuosaaresta laivalla Travemundeen, ja sieltä bussilla Pariisiin!




Matka meni leppoisasti torkkuen läpi Saksan, Belgian ja Alankomaiden, sopivasti silloin tällöin maisemia tiiraillen. Pariisiin saavuttuamme etsiydyimme ensimmäiselle yöpaikalle, jona toimi vallattu entinen toimistorakennus. Ei lämpimin paikka tälläiselle kesämakuupussin kanssa matkustavalle hölmölle, mutta tuon yön jälkeen tuntui lämmitetty koulun liikuntasali viiden tähden hotellilta suihkuineen ja patjoineen. Pariisin yöt ovat kylmiä joulukuussa, eikä kaikilla ole mahdollisuutta valita. 
SQUAT


Ympäri kaupunkia tapahtui koko ilmastoneuvotteluiden ajan kaikennäköistä aktivismia. Mielenosoituksia, sometempauksia, luentoja, puheita, kylttien askartelua, taidetta, teatteria, valinnanvaraa oli niin paljon, ettei kaikkialle minne halusi ehtinyt millään. Kirjoitin hiukan RedLines-mielenosoituksesta ja Maan Ystävien Climate Justice Peace karttatempauksesta kouluni osuuskunnan sivuille.

Grass Rootsin järjestämä mielenosoitus Eiffel-tornin läheisyydessä.


Climate Action Zoneksi (ZAC) nimetty paikka, jossa järjestettiin ohjelmaa koko neuvottelujen ajan.

Vasemmalla: Vapaaehtoisvoimin pyöritetty katukeittiö piti aktivistit kylläisinä dyykatulla vegaaniruoalla.


Maan Ystävien järjestämä tapahtumakeskus oli ehkä matkan hienointa antia - hyvin organisoitu, vaikuttava ja mielenkiintoinen. Askarreltiin kylttejä päämielenosoitusta varten, kuunneltiin puheita ja tanssittiin osana tuhatpäistä ihmisjoukkoa. Saatan olla puolueellinen, sillä itse osana kyseistä järjestöä toimivana tyyppinä minusta oli mahtavaa nähdä kuinka kansainvälisesti ja laajalla mittakaavalla Maan Ystävät oikeasti toimii.


Ehdimme myös hiukan tutkailla kaupunkia turistinäkövinkkelistä kaiken aktivismin lomaan. Syödä juutalaiskorttelin parhaita falafelpitoja, istua loputtomia minuutteja metrossa kuunnellen ympärillä soljuvaa Ranskan kieltä ja kävellä, kävellä, kävellä.
Tissipatsas patsasmuseon edustalla. Ei tarvinnut mennä sisälle asti.
Takaisin ajoimme Tanskan ja Ruotsin kautta, viettäen yön matkan toisessa squatissa, Kööpenhaminassa. Ruotsin raja oli ensimmäinen, jolla bussimme pysäytettiin ja tarkastettiin. Liekö syynä sitten ollut hippimäinen olemus vai protokolla, pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa ja ehdimme laivalle, joka kuljetti reissurähjäiset matkalaiset takaisin Suomen maaperälle. 


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää ihan hurjan hienolta! Siis vau oli varmaan ihan mahtavaa :D Jos mun tentit ei olis sattuneet just samoille viikoille kuin ilmastokokous olis ollut mahtavaa lähteä itsekin paikan päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! Etenkin kun sitä pitkään jännitti, että tapahtuuko koko matkaa ollenkaan. No mutta seuraavaan kokoukseen sitten :)

      Poista
  2. Vau. Voin vain kuvitella kuinka upea kokemus tuo reissu on ollut. Ajatuskin vetää ihan sanattomaksi. Olisi kivaa lukea reissusta vielä enemmänkin, jos siltä tuntuu että siitä enemmän haluat vielä jakaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä katsoa, jos joskus jaksan kirjoitella reissusta vielä enemmän :^) Tuntuu että tuossa on aikalailla pääkohdat, toki jos jotain erityisiä kysymyksiä herää niin aina saa kysyä!

      Poista